Perhehoitoon tuli uusia lapsia

Kun Aunen äidiltä oli lapset kotoa muuttaneet, alkoi hän perhehoitajaksi VALPEn kautta. Hän halusi antaa kodin lapsille tai miksei myös aikuisillekin jotka on vanhoja, sairaita tai vammasia. Hän sai hoidettavakseen seuraavat muksut


1-vuotias Neea jolla on alikehittyneet sormet, vain muutama sormi mutta ne niin pieniä ettei niillä voi mitään tehdä ja toisesta kädestä sormet puuttuu kokonaan.


12-vuotias Emma, orvoksi jäänyt, perheensä tulipalossa menettänyt tyttö jonka naama paloi tulipalossa hänen yrittäessään pelastaa isäänsä, äitiään ja parikymppusiä siskoa ja veljeä talosta jonka joku moottoripyöräjengi oli polttanut. Emma oli ainut hengessä selvinnyt mutta hänen naamansa paloi sen näköiseksi että hän näyttää poikkeavalta ja jotkut lapset nauraa hänelle ja nimittävät rupinaamaksi. Mutta Emma oli suuri sankarijoka koetti pelastaa muut talosta joka paloi.


2-vuotuas Dao joka on vietnamilainen pieni taapero. Dao oli pahasti kaltoinkohdeltu ja laiminlyöty perheessä kunnes Dao otettiin huostaan ja sai nyt paremman kodin.



5-vuotias Jere jolla on autismi ja joka on puhumaton ja erittäin vilkas pieni poika.


Tällaisen lapsikatraan kanssa sai nyt elää eräs nainen nimeltä Marja-Elisa ja hänen miehensä Rauno. Kuinka se sujuu, siitä lisää seuraavissa tarinoissa.

Aune on kotona taas

Aune muutti silloin Amerikasta takaisin Suomeen oikean äitinsä luokse. Aune asui äitinsä ja sisarustensa kanssa täysi-ikäiseksi saakka. Isä oli kuollut. Hyvin meni asuminen perheen kanssa Aunela, ongelmia ei ollut ja äiti oli onnellinen saatuaan rakkaan tyttärensä jälleen kotiin takaisin. Aikaa kului ja sisarukset kasvoivat aikuisiksi ja omilleen muuttivat. Aune asui jonkun aikaa äitinsä kanssa, mutta olihan se kiusallista, kun vaikka Aune onkin Down-ihminen ja sen ohessa myös pyörätuolissa, niin kyllähän sitä silti Aunekin itsenäistyä haluaa. Aunelle päätettiin etsiä ryhmäkotipaikkaa ja päädyttiin Puolukkamäen pienryhmäkotiin ja jatkossa kerrotaan Aunen elämästä Puolukkamäellä sivuilla http://kehitysvammaiset.blogspot.fi/

Perhehoito

Kun Aune oli 6-vuotias, hänen isänsä halvaantui ja äiti jäi omaishoitajaksi. Äiti ei jaksanut hoitaa halvaantuneen miehen ja pienten lasten ohessa enää vammaista lasta ja niin Aunen hoitotahon kanssa pidettiin palaveri, että löytyisikö Aunelle pysyvä sijoituspaikka perhehoidosta. Aunen erityishuoltosuunitelmaan kirjattiin perhehoito ja Aunelle etsittiin sopivaa perhehoitoa ja päädyttiin siihen, että Davisin perhe voisi olla hyvä perhe joka voisi Aunen ottaa koska heille kelpaa myös vammainen lapsi.



Aunelle puhuttiin siitä, että hän joutuu kauas pois asumaan mutta että häntä tullaan sinne kylä katsomaan ja että hän saa uuden isän ja uuden äidin ja että Veera hoitotäti käy kylä katsomassa Aunea sielläkin ja hoitamassa Aunea ja että Aunea ei nyt oma perhe jaksa enää hoitaa. Aune ei tainut kovin ymmärtää asiaa mutta Aune kuitenkin vietiin sinne ensin tutustumaan ja myöhemmin myös hoitoon ja miten Aunen jatko menee niin siitä tietoa sivuilla http://tiinanvaiheet.blogspot.fi/

Pikku Aune kasvaa ja kehittyy

Aune oli 5-vuotias ja pikkusisarukset Emma ja Luukas 2v ja Samuel 1v. Perheessä oli neljä pientä lasta ja siksi äidillä kädet täynä töitä lastenhoidossa. Äiti jäi työstään kotiin hoitamaan näitä lapsia ja hän ihmetteli noin puoli vuotta sitten etä miksei Veera enää tule hoitamaan näitä lapsia. Hän soitti Veeran äidille ja kyseli asiasta ja Veeran äiti kertoi, että Veera on joutunut vammaisten ryhmäkotiin. Sine ryhmäkotiin tämä Aunen äiti oli soitelut ja kyselyt voisiko Veera jälleen tulla hoitamaan lapsia niin oli tylysti sanottu, että ei todellakaan voi ja että he eivät katso Veeraa siihen soveliaaksi. Aunen äiti oli ollut äkäinen asiasta ja sanonut, että Veera on taitava ja osaa hyvin ja että nuo hoitokodin tyypit eivät tiedä Veerasta yhtään mitään, ovat vain ennakkoluuloisia.



Puoli vuotta myöhemmin kuitenkin Aunen äiti sai kuula iloisia uutisia. Ryhmäkodista soitettiin ja ryhmäkodin ohjaajat sanoivat muutaneensa näkemyksensä Veerasta ja että he uskovat, että Veera voi turvallisesti hoitaa lapsia ja tähän asti Veera oli ryhmäkodista käsin käynyt suojatyökeskuksessa ruuveja pussittamassa mikä oli ollut Veerasta erittäin tylsää ja niin Veera pääsi pois ruuvihommista ja Veeran työpaikaksi tuli ruuvihomman sijasta Aunen ja Aunen sisarusten koti jossa Veera sai edelleen hoitaa Aunea ja Aunen pienempiä sisaruksia.



Voi sitä ilon päivää! Voi sitä ilon päivää! Veera oli onnellinen ja niin oli myös Aunen äiti ja lapsetkin onnellisia asiasta. Veera kulki bussilla kolmena päivänä viikosta auttamaan lastenhoidossa ja muut päivät viikosta olivat Veeralla vapaapäiviä jolloin Veeralla oli omaa, vapaata aikaa tehdä mitä haluaa ja käydä vaikka ryhmissä joko hoitokodin järjestämissä tai hoitokodin ulkopuolela tai vaikka lukea kirjoja. Nyt oli taas saatu Veera hoitamaan lapsia.


Pikku Aune kasvoi ja kehityi ja oppi puhumaan jo ja jutteli paljon ja kyseli Veeran perään. Veera oli Aunelle rakas ja tärkeä hoitotäti. Sisarusten kanssa Aune myös leikki ja touhusi paljon. Aune pysyi terveenä eikä juurikaan sairastellut.

Veeran äiti on murheen murtama

Veeran äiti, leikkaus ja anestesiahoitaja ja kunnallispoliitikko oli murheen murtama viisikymppinen punapää joka oli surulinen nuorimmaisen lapsensa tilanteesta. Tämä pieni iltatähti Veera, vaikeasti sairas jo syntymästä saakka mutta silti niin rakas on nyt joutunut hoitokotiin kun omillaan asuminen ei sujunut käytösongelmien vuoksi.


Voi surun päivää, voi murheen päivää! Lihava, punapäinen kunnallispoliitikko leipoi pullaa ja pullat leivottuaan otti vadille useamman pullan ja laittoi pulat olohuoneen pöydälle ja meni sohvalle lepäämään ja parkumaan ja itkemään kurjaa kohtaloaan kun lapsi joutui hoitokotiin kun lapsella huonosti menee. Voi murheen päivää, voi murheen päivää!



Veeran huonekaluista ja tavaroista osa piti myydä tai laittaa vanhempien varastoon koska hoitokodissa Veeralla ei ole omaa asuntoa vaan yksi huone on käytössä päärakennuksessa ja siellä on ruokala, oleskelutilat ja hoitajien kanslia ihan siinä lähellä ja hoitajat valvovat kuulemma tehostetusti Veeraa siten, että Veeralla on kaksi hoitajaa hoitamassa ja auttamassa Veeraa eikä Veera ilman valvontaa saa tehdä juuri mitään, ruokailuakin tehostetusti valvotaan, samoin vessassa käyntejä, ettei Veera tee vessassa asiattomuuksia. Voi voi. Voi surua, voi murhetta, voi parkua!!!!!! Siellä se äitimamma pulaa suuhunsa ahtoi useamman pullan, varmaankin kymmenen kanelipullaa meni yhdeltä istumalta kun oli murhe ja vaikerrus suuri.



Hän meni illalla nukkumaan ja nukkui hyvin yöllä murheestaan huolimatta ja näki kauniita unia. Aamulla tuli puhelu hoitokodista ja puhelimessa sanottiin, että Veera on asettautunut taloksi ja ihan mukavasti menee, ei mitään hätään ja aluksi Veera oli levoton mutta on nyt rauhoittunut jo ja innoissaan tuolla oleskelutiloissa katsoo telkkaria muitten asukkaitten kanssa.

Veeralla on ongelmia

Veeran kanssa oltiin huolissaan. Ensimmäisenä huomasi Veeran äiti, että Veeralla on ongelmia. Veera oli 22-vuotias ja diabetes oli pahentunut siihen pisteeseen, että tablettihoidon lisäksi joutui pistämään insulinia. Veera oli myös lihonut ja nyt oli ilmennyt että vaikka olikin saanut uudet munuaiset niin nekin alkoivat reistailla ja Veera joutui uudestaan dialyysihoitoon. Myös epilepsia oli tullut Veeralle uutena sairautena ja hän oli saanut siihen lääkkeet mutta ei ole varmuutta, käyttääkö Veera lääkitystään. Veera oli törsäillyt rahaa ja laskuja oli mennyt ulosottoon ja kodin siisteys oli retuperällä ja Veera osteli karkkeja ja herkkuja ja otti pikalainoja ostaakseen karkkia ja muuta herkkua kymmeniä laatikollisia kotiinsa.


Lisäksi monestakin eri paikasta kuului kummia: Veera oli alkanut pitää kuvan perusteella tuntemattomiin ihmisiin yhteyttä ja sen lisäksi soitella pankkeihin ja apteekkeihin ja erilaisiin kauppaliikkeisiin ja toimistoihin huvikseen puheluita joissa oli jutellut niitä ja näitä, kertonut kuulumisiaan kuin tutuille ainakin ja jossakin vaiheessa menyt tuntematomien ihmisten työpaikoille ja mennyt henkilökohtaisuuksiinkin ja halunnut vaikkapa pussata. Olipa hän tarjoutunut jollekin miehelle tekemään sen palveluksen, että tulisi jollekin miehelle vessaan kaveriksi ja pesisi miehen kikkelin. Veera väijyi nurkan takana miestä ja kysyi oletko vessaan menossa ja mies kysyi että miten niin, niin Veera oli vastannut, että hän tulisi kikkelin pesemään sinne vessaan.



Tuo kikkelijuttu oli viimeinen pisara ja sen verran vakava asia, että siihen puututiin. Veera vietiin psykiatrille ja hänet määrättiin osastohoitoon. Veeraa myös tutkittiin ja tehtyyn magneetitutkimus, neurologiset ja neuropsykologiset sekä psykiatriset testit ja niissä löytyikin Veeralla aiemmin huomiotta jäänyt ja aiemmin diagnosoimaton lievä kehitysvamma ja vaikeita oppimisen ja hahmotuksen vaikeuksia, lievä psykoottinen häiriö ja persoonallisuushäiriö. Nyt oltiin sitä mieltä, että Veera ei voi asua enää omillaan eikä edes tuetusti ja Veeralle mietittiin valvotumpaa asumismuotoa. Sitten löytyi oneksi Puolukkamäen pienryhmäkoti joka on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muutakin erityistä tukea tarvitseville ihmisille ja otettiin Puolukkamäkeen yhteyttä ja haetiin Veeralle sieltä paikkaa. Ryhmäkoti oli vasta perustettu ja siellä saisi Veera yksilöllistä huomiota ja sen lisäksi olisi kavereita ympärillä. Jatkossa Veeraa koskevat jutut jatkuvat blogissa  http://kehitysvammaiset.blogspot.fi/


Aune muuttaa samaan paikkaan myös, mutta sitten kun on vähintään 17 tai 18-vuotias iältään.

Aune ja Samuel

Kun Aune oli 4v ja kaksoset 1v, niin perheeseen syntyi terve poika nimeltä Samuel. Nyt oli perheessä 4 lasta. Aune tykkäsi kovasti myös Samuelista ja osallistui Samuelinkin hoitoon. Perheessä oli monta pientä lasta ja kädet täynnä töitä äidillä ja Veera sai tulla usein hoitamaan näitä kaikkia, myös vauvaakin. Veera oli onnellinen kun sai hoitaa vauvaa ja lapsia.


Aune kehittyi ja kasvoi ja oppi puhumaan ja nyt Aune puhui ja monesti Aune aina kun Veera tuli, halusi Veeran syliin ja pyyteli Veeraa lukemaan kirjoja hänelle. Ja Veera luki. Veeran sairaudentila oli jonkun verran huonontunut. Munuaiset toimivat hyvin kun hän oli saanut uuden munuaisen, mutta diabetes paheni ja Veera joutui siirtymään insuliinihoitoon sen vuoksi. Veeralla oli kuitenkin sen verran edistystä tapahtunut, että Veera oli itse oppinut pistämään.


Veera oli eläkkeellä mutta sai eläkkeen ohessa mukavasti myös palkkaa hoitamalla näitä lapsia ja lapset tykkäsivät kovasti Veerasta. Veera oli erinomainen hoitotäti lapsille. Aune oli usein yökylässä Veeran luona ja Veera usein kun Aune tuli, lämmitti saunan ja laittoi saunan jälkeen jotakin Aunelle mieluista ruokaa ja luki kirjaa Aunelle tai katseli Aunen kanssa yhdessä jotakin lasten leffaa ja laittoi sitten Aunen nukkumaan.


Aune kävi arkisin myös päivähoidossa mutta oli siellä nyt puolipäiväsenä koska öiti on kotona kaksosten ja Samuelin kanssa nyt. Näin jatkui vuoden ajan ja kaikki meni hyvin ja Aune oli onnellinen.